Eirecogteil´s Qawai Eurybia

" Eda "

s 13.6 2007

sukutaulu

KoiraNet

 

 

Eda syntyi  13.6-07 klo 14.18 ja painoi 485 g. Eda oli "maaoravan" värisitä sisaruksistaan huomattavasti vaaleampi,ja näin erottui joukosta heti.
        R
uokahalua hänellä oli koko pentuajan toisia parempi. Eda kasvoi ja kehittyi kuten muutkin sisarukset ja oli ensimmäisenä oppimassa ja touhuamassa. Eda söi samaa isoille pennuille tarkoitettua ruokaa kuin muutkin sisaruksensa. Kasvoi ja  kehittyi hitaasti sekä tasaisesti, rakasti juoksemista.

Neljän kuukauden vanhana Eda kompastui leikkiessään ja satutti jalkansa, ontuminen alkoi. Sitä pidettiin ensin harmittomana mutta kun se jatkui ja jatkui oli pakko kysyä eläinlääkäriltä neuvoa. Oma lääkäri suositteli ortopedia ja niin tilasimme ajan Esa Eskeliselle. Hänen diaknoosinsa oli , kummankin polven kasvuhäriö. Edalle tehtiin leikkaus kumpaankin polveen yhtä aikaa marraskuussa -07 viiden kuukauden iässä. Polvista poistettiin irtopalat ja parannettiin kuoppia. Siitä alkoi pitkä toipuminen ja kuntoutus.
Eda on aina pitänyt vedestä joten fysioterapeutin uima-allas ei ollut kammottava. Hoitoa jatkettiin  isossa altaassa kun kunto antoi myöten.

Talvi meni kuntoutuksessa ja keväällä uskallettin ohjeen mukaan päästää Edaa jo pienille pyrähdyksille ilman remmiä, voi sitä onnellista salukia joka nautti. Kunto koheni ja kipulääkitys väheni. Eda joutuu välillä vieläkin ottamaan kipulääkettä jos hän riehuu paljon ulkona, hän nimittäin rakastaa juoksemista.
Polvet ovat kunnossa ja reisissä on hieman lihaksia. Kaunista vetävää askelta ei Edalle enään tule.

Eda on  kovan onnen tyttö.
Ensimmäinen juoksu tuli suht aikaisin vain 9 kk iässä. Se oli aivan kunnollinen ja kesti sen säädetyn ajan. Seuraava juoksu alkoi marraskuussa-08 ja jatkui ja jatkui. Aika taas eläinlääkäriin, ajattelimme joskos hormoonit vain heittelevät eihän nyt tämän ikäisillä ole yleensä mitään vakavampaa, mutta ultrassa todettiin munasarjoissa tavaraa ja Eda joutui heti seuraavana päivän leikattavaksi. Kohdunpoisto oli hengenpelastus.
Eda on joutunut toiseen suureen leikkaukseen puolentoista vuoden ikäisenä
, toivottavasti se on myöskin viimeinen.


Nyt tammikuussa 2009 Eda on onnellinen salukineito joka käy välillä leikkimässä velipojan kanssa ja juoksee koirapuistossa muiden koirien kanssa kilpaa, rakastaa nukkua kainalossa kun katsotaan televisiota. Riehuu ja leikikii leluillaan.

2010 Edan toisen polven ristiside oli haurastunut ja mennyt poikki. Emme halunneet enään kiusata Edaa uusilla leikkausilla vaan tyydymme hoitamaan polvea cartrofen kuureilla. Edalta on kaikki vapaana juokseminen kielletty. Muuten Eda voi hyvin ja on iloinen neiti joka rakastaa lunta.